Älyköt
 
 
 
                      elokuvan jälkeen
menemme oluelle ja puhumme rakkaudesta
kuinka sen kohtauksissa musiikki ja valaistus ja
                                            kiihkeä dialogin rytmi
                      manipuloi tirkistelijää
ja kuinka siinä ei ole mitään omaperäistä & uutta
                      ja rakkauden jälkeen
menemme oluelle ja puhumme kuolemasta
kuinka lopputekstien ja johdannon väliin mahtuu
                                            illuusio vuosisadasta
                      ikään kuin itse koettuna
ja kuinka sellainen lineaarisuus ei ole kiinnostavaa
                      ja kuoleman jälkeen
menemme oluelle ja puhumme elokuvista
kuinka tapahtumien ulkopuolella hämärässä kaikki
                                            kaipaavat siihen syvään
                      hyväilevään valoon joka
heijastuu valkokankaan helmiäiseltä, kuolevista
                                            kuplista olutlaseissa ja otsatukan ja
                      otsan alta vaikka se on vain
lainausta ja me puhumme niin kuin jo
                                       alkuihmiset ovat puhuneet, hetki sitten kun
käden loimottava varjo kiipesi kalliota tulen repiessä yötä
 
                                       mutta joka keksi tulen keksi myös pimeän
 
emmekä me enää poistu näiden sanojen piiristä kuin              
                                            äärimmäisen nälän ajamina