Kaksi pyörää. Polkimet. Runko.
Ja kettinki – aivan kuin vuosien ketju.
Kuoppia, koloja. Ja – maantien ojaan
minä vauhdissa suoraan lennähdän.
 
En saa unta.
Vääntyi ja katkesi pyörän pinna.
Kahdeksikko!
Ikuisuus – alamäkeä.
Mutta samalla tavalla en saa unta ollenkaan.
 
En mainitse pulmia unen kanssa.
Unettomuudesta selvisin tyynyllä,
mutta oikein paljon haluan seurata
ilotulitusta, paraatia tai balettia…
 
Ilotulitteet lentelevät taivaaseen.
Joku sekoittaa niitä auringonlaskun kanssa…
Sille, joka nyt ei saa unen päästä kiinni,
eivät unen minuutit keväällä ole mieliksi.
 
Vuorokauden rajojen yli rientämättä
Aamu kiipeilee rungolle.
Ja uudestaan vuodet ketjussa
menevät vaivalloisesti pölyn ja lian läpi.
 
Pyöritän polkimia. Startti ja riuhtaisu.
Ylämäkeä ja alamäkeä. Ajelua tasamaalla.
Ja ihmisiä… ihmisiä, ihmisiä… ohitse…
En jarruta – olen liian viisas.