Ole oma itsesi: minä en ole rakastunut!
Tämä on – unta, harhaa, kangastusta
Vaahtera on syksyllä varistanut lehtensä…
minä kauan sitten menin moneksi.
Hetkessä on kuivunut taivaan palttina,
ja sadat kynttilät on puhallettu sammuksiin.
Mutta sinulle kerron kuitenkin,
että olen valehtelija, naisiin menevä, lukutoukka;
että osaan ennustaa kädestä
ja kahvinporoista. Oikein vähän.
Mutta etäisessä kaukaisuudessani
minä en tunne sanaa «unohda…»
Ole oma itsesi: minä en ole rakastunut.
Kaiken olen keksinyt.
Jossakin on kiihko
yht´äkkiä sain kiinni yhden hormonin…
Vain tämä – alennusmyynnin aika.
Ja tilaisuuden tullen minä ostin
tunteen pisaran, tai koko pullon.
Kauaa en yhtä tippaa juonut,
mutta olen humalassa.
Hyvä on, minä en ole rakastunut.
Olet oikeassa: entistä keveyttä ei ole:
kuin siroa hämähäkinverkkoa syksyisessä metsässä…
No mistä syystä sitten tätä hölynpölyä
sinulle tuon, kun en ole rakastunut?
Kiirehdin teroittamaan kynän,
ottaakseni miellyttävällä sanalla vangiksi.
Minä kuten ennenkin sinun… tai Teidän…
Enkä usko, etten olisi rakastunut.