Sinä puolustit, Jaakko,
tuota vanhusta inkeriläistä,
kiitit runolla kauniilla
vanhusta harmaapäistä,
joka sirppiä käytti,
joka niityllä ahkera oli,
jolle kevyitä olivat
maitotonkka ja perunakori.
 
Harvoin elämä oli
tälle mummolle makeaa mettä.
Kauan hommaili vanhus
pienenpientäkin eläkettä.
 
Mummon paperit paloivat.
Oli kohtalo hänelle kylmä.
Missä vanhuksen lapset?
Veivät sota, työarmeija, tyrmä.
 
Kiitos sinulle, Jaakko!
Sointuu runosi vahva ja haikea.
Siinä heijastuu myös
minun äitini kohtalo vaikea.