Joka kerran syksyn tullessa
tuntuu siltä, kuin kaikki olisivat minut jättäneet
unohtaneet luottaen siihen,
että kyllä hän taas herää eloon! Mihin hän häipyy
eivät ystävät kiirehdi tulemaan
heitä, lurjuksia, on nimitetty veljiksi
mutta eivät he kiirehdi tulemaan, minua katsomaan…
ja minun tuskani kasvaa,
varastoni ovat täynnä ääriään myöten.
– Hei, ystävä, miksi kärsit?
– Katsos, vain toukokuussa saan sieluuni iloa
mutta tänään kapeillakin poluilla
syksy tömistelee kengillä,
sekoittaa kuraa varisseiden lehtien kanssa,
ei minun niitä ollenkaan tule sääliksi…
minä vastaan itselleni vilpittömästi
ilman tyhjiä ja pöyhkeitä sanoja
pelinappulat putoavat niin kuin ne on heitetty
onnen noppa tänä syksynä…