Aurinko ei lämmitä. Päivä meni jumiin
kalenterissa luki ”syksy”.
Tiedän: se on sinun oikkusi.
Kuin taivaan sini. Kuin kellonaika: kahdeksan.
Väreilevä meri, ei, vilu
väristys lämmittää kehoa.
Tartun sinua kyynärpäästä,
arasti, osaamattomasti.
Ja saatan kulmaan saakka,
kohtaloidemme risteyskohtaan
missä epätoivon varjo lankeaa
suojatielle… eikä enää koskaan tule
valkoisia tai minkäänlaisia raitoja…
Vain surun lyijynharmaa varjo.
En uskalla kysyä sitä,
mikä olisi pitänyt kysyä jo aluksi:
Rakastatko?
Olen valmis odottamaan
vastaustasi koko syksyn…
Hyvästely nostaa hien pintaan,
ohitan auringon eli kesän
ohitan muistin.
Ja ohittaessaan toisensa
kaksi kohtaloa törmäävät
Minun ja… kyllä, jo vieras.